Olen 19-vuotias datanomiksi valmistunut sivaria suorittava Kirkkonummelainen janari. Pelaan pääasiassa Nintendon Wi-Fi –pelejä (Mario Kart, Pokémon, Animal Crossing jne.) aina kun ehdin. Harrastuksiini pelaamisen lisäksi kuuluu ns. penkkiurheilu. Seuraan pääasiassa kotimaisia jääkiekko- sekä jalkapallosarjoja.
Videopelaamisen aloitin 4-vuotiaana legendaarisella NES-viihdelaitteella, jolla pääsin hyvin alkuun. Sen jälkeen pelityksessä on ollut mm. SNES, N64, PS1, GameCube, PS2 ja Xbox. Nykyään omistan ainoastaan Nintendon konsoleita, sillä ne ovat keräilykohteeni ja vapaa-aikani kuluukin jo pelkästään juurikin Nintendon Wi-Fi –pelien parissa. Pelailen toki myös yksinpelejä, kuten Super Mario sekä Sonic.
Site Folkiin tutustuin Spiken kautta, mutta sitä ennen olinkin jo ensimmäisen Animal Crossing –pelini ostanut ja sitä jonkin verran kokeillut. Tarkoitus oli tutustua myös Animal Crossing –pelisarjaan. Tilasin Let’s Go to the Cityn Wii Speakin kera muutama viikko ennen pelin julkaisua.
Pelin parissa tulikin vietettyä muutamia viikkoja kovasti ihmetellen. Kun olin hetken pitänyt pelistä taukoa, sai Spike minut palaamaan pelin pariin ja hänen innoittamana päätin pyrkiä keräämään kaikki kalat, ötökät, fossiilit sekä taulut. Keräily olikin todella mukavaa puuhaa, sillä Spike auttoi minua siinä samalla kun hän keräili itsekin. Vietimme monta hetkeä yhdessä vieraillessamme toistemme kylissä ja erityisesti kesäyöt kalastellessa Skype-puhelun kera on jäänyt mieleen. Saimme kaikki kalat ötökät sekä fossiilit kerättyä, mutta minulta jäi yksi taulu puuttumaan.
Tuona aikana, kun keräilyt olivat vauhdissa, autoin vain hieman Spikeä oppaiden kanssa. Myöhemmin Genkku sai idean perustaa Folkcastin ja hän pyysi minua vakiopuhujaksi siihen. Sitä kautta tuli liityttyä SF-tiimiin.
Nykyään en foorumilla valitettavasti usein käy, sillä kaikki mehuni kuluvat jo Nintendo Klubin foorumia seuratessa. Siellä kun moderaattorina olen. En kuitenkaan SF:n foorumeita aio hylätä, sillä uskon käyttäväni foorumeita AC3D:n julkaisun jälkeen. Foorumissa on mielestäni hyvä yleisfiilis ja mukavia käyttäjiä.